Itsekuri!! Opittua vai peritty?
itsekuri….Itsekuri….Itsekuri. Se sana vain kaikuu korvissani, mistä sitä saa? Voiko sitä harjoittaa vai onko se omittu ominnaisuus, joka tekee yksilöistä synnynäisiä visiönäärejä? Voiko ympäristö tai kasvatusmenetelmät tehdä yksilöistä itsekuria omavia yksilöitä, jotka asettavat itselleen tavoitteen ja saavuttavat ne keinolla millä hyvänsä? Vai voinko esimerkiksi minä päättää tänään haluavani itsekuria ja sillä selevä. Hmmmm.. Luulen, että se on sekä että! Kallistun kuitenkin perintötekijöiden puolelle vaikka oppimisympäristökin vaikuttaa ihmisen kasvuun. Ympäristö muokkaa yksilöä, mutta yksilön perusluonne on XX ja XY lopputulos. Yksilö voi olla perusluonteeltaan kiltti, rehellinen ja hyvä, mutta ranka ja pahanomainen ympäristö voi tehdä hyvästä ihmisestä pahan. ELIKÄ voin sanoa tulleeni siihen loppu tulokseen, että noin ainakin yrittää saada itseleni ENEMMÄN itsekuria 🙂
Noh mihin tarvitsen etsekuria? Niitä on muutamia syitä, mutta tässä ovat päällimmäiset syyt.
1. Minulla on tavoitteita, joita pitää saavuttaa ( unelmia enimäkseen) ja niihin tarvitaan rutkasti itsekuria!!
2. Lupauksien ylläpitäminen (siis itselleni): Olen monta kerttaa luvann itselleni muutavani nukkumistottumuksiani, ruokatottumuksiani, mutta enimäkseen unia..Well we see:/
3. Ajan käyttö: Se, että saisin ajan käytetty paremmin, kuin tv:tä tuijottaen.
Se on nyt päätetty, mutta voin ihan rehellisesti sano, että se on vaikeaata. my soul is cryin me a river now!!!